34

Soudin ja huopasin aaronin kanssa ja tiesin ettei se pitänyt siitä. pelkäsin paljon että se sanoo ettei jaksa sitä enää. sillä oli usein surulliset silmät kun mä kiukuttelin tai itkin.

kävelin keskustaan enkä oikein tiennyt miksi, aaron vain oli jossain eikä mua huvittanut tänään olla kotona. päädyin istumaan satunnaisesti valitsemaani kahvilaan ja mieleni teki lonkeroa mutta tällä iällä sitä ei kyllä saisi ja niimpä tyydyin kahviin. istuin nurkkapöytään ja seurasin ostoskeskuksen väkeä välittämättä oikeastaan sen enempää näkemästäni. enkä ilmeisesti oikeastaan nähnytkään mitään koska joku tuttu kasvo moikkasi mua kauempaa. päässäni raksutti kunnes tajusin kuka se oli.

uskovaisjoonas joka näki mut stringeissä aaronin luona!

heilautin päätäni joonakselle vähän vaisusti. tuskin se halusi mun kanssani enempää jutella, kun kerran olin sekoittanut aaronin pään ja elämän.

- saako tähän istua? , se kysyi ja veti tuolia taaksepäin.

yritin nyökyttää mutta se jäi päänpyöritykseksi ja niin Joonas istui.

- sori että mä olin vähän tökerö viime kerralla. te saatte tehdä ihan miten te haluatte eikä se kuulu mulle.

- mm...

katsoin kahvimukia ja sitten joonasta

- pilaanko mä aaronin elämän?

joonas vähän hätkähti mutta mä jatkoin.

- se varmaan ansaitsee vähän paremman tytön kuin mitä mä olen. mä pilaan sen elämän. en mä osaa elää niin että en vetäis sitä sellaseen mihin se ei halua.

ryyppäilin kahviani sitä tahtia että ajattelin että nyt riitti lässytys, mä lähden johonkin muualle. mutta joonas puhuikin.

- kuule kukka. sä et pääse Jumalaa karkuun vaikka sä jättäisitkin aaronin. aaron rakastaa sua ja sitä pelottaa että sä rikot itses. Jumala pyytää sua kovasti luokseen, mä jotenki tunnen sen. tää voi olla sun viiminen tilaisuutes kohdata hänet.

joonas tuijotti muhun ja odotti jotain reaktiota. mä tuijotin mun kahvimukiin ja nieleskelin. mä tiesin kyllä sen mitä joonas sanoi. mä tiesin että Jumala odotti mitä mä vastaan. mutta mä en saanut ulos montakaan hiljaista sanaa.

- mua pelottaa..

vilkaisin joonakseen ja nieleskelin.

- mikä sua pelottaa? Jumalako?

nyökkäsin pää melkein kahvikupissa.

- ja että jos mä en jotenki osaakkaan elää niin kun se haluaa.

- Jumala antaa sun kaikki synnit anteeks kun sä pyydät.

se oli voittamassa mitä olin paennut koko tähänastisen elämäni.

- haluatko sä pyytää sun syntejä anteeksi Jumalalta?

nyökkäsin.

- ja Jeesusta olemaan sun elämän herra?

nyökkäsin ja me rukoiltiin siinä kahvilassa. mua pelotti, Jumala, aaron, joonas ja minä itse mutta tiesin että tän oli pakko olla oikein. jos tää ei ole vastaus niin elämään ei ole vastauksia ja sen jälkeen mä olen valmis luovuttamaan.

33

mä olin miettinyt paljon sitä aaronin Jumala-juttua. siinä täytyi olla jotakin koska aaron oli ollut sen kanssa tosissaan jo niin kauan. ei se voinut uskoa johonkin Jumalaan jos sitä ei olisi olemassa. aaron kaivoi aina totuuden esiin ja sehän mua pelottikin. mutta mistä se tiesi että tää Jumala-juttu oli totta? mulla oli aikomus ottaa selvää asiasta. jos Jumala oli olemassa sen täytyy vastata mulle. kirjoitin Jumalalle lapun, koska en oikein osannut rukoilla:

Jumala,
jos sä olet olemassa
niin voisiks sä vastata mulle?
anna mun nukkua ensi yö hyvin.
lähetä mulle joku merkki jos sä olet olemassa.
kai sä voit niin tehdä?
- kukka helmi eveliina

suunnitelmani mukaan kävelin lapun kanssa läheisen järven rantaan missä me aaronin kanssa usein käytiin. kun ketään ei ollut paikalla ryttäsin paperin pieneksi palloksi ja heitin sen veteen. jos Jumala kerran oli luonut sen järven niin kai se sieltä yhden paperinkin saisi luettua vaikka oli jo vähän pimeää.

kotimatkalla aaron soitti.

- helmi.
- hei kukka. tulenko mä yöksi sun luo?

kai sitä Jumalaa pitää testata nyt kun kerran sitä pyysin.

- ei tarvi, mä luulen että mä saan nukuttua.
- oleks sä nyt varma?
- joo olen mä, ihan varma.

itseasiassa mä en ole yhtään varma ja mua pelottaa, aaron!

- selvä. hyvää yötä muru. soita jos tulee hätä.
- mä soitan. hyvää yötä.

huokaisin ja laitoin puhelimen taskuun.

mikä valehtelija mä olen? mitä mä sitten teen jos Jumala ilmoittaa olevansa olemassa?

mua pelotti koko Jumala ja mä halusin soittaa Aaronille ja olla ikuisesti sen kyljessä kiinni enkä pelätä mitään. jos Jumala on olemassa se takuulla ei tykkää mun epärehellisyydestä aaronin kanssa. olisin saanut itkunkin väännettyä, mutta pääsin varastoni ovelle ja menin sisään. vaihdoin yövaatteita kun sain tekstiviestin aaronilta.

hyvää yötä kukkani. rauhallisia unia.

sillä tekstiviestillä kaikki ajatukset oli pyyhitty pois mielestäni ja nukahdin.

aamulla heräsin virkeänä, ihmeellistä sinänsä, sillä olin nykyään aina aamuisin väsynyt. kun kävelin sisälle aamupalalle tajusin mitä oli juuri tapahtunut. olin nukkunut yön hyvin! hetken jo mietin Jumalaa, mutta sitten ajattelin, että mokoma sattuma. ei se mitään tarkoita.

kahvia juodessani meinasin tukehtua pullaani. päivän lehdestä osui silmiini ensimmäisenä mainos uudesta koruliikkestä, joka oli nimetty Helmikukka-koru. heti sen vieressä oli paikallisseurakunnan mainos:

Jumala on. Ota selvää.

32

kun heräsin aamulla, olin nukkunut enemmän kuin monet yöt laskettuna yhteen. tai ainakin sikeämmin. Aaronin piti mennä yhdeksään, ja mun piti myös. kahdeksalta Aaron herätti mut. kun olin saanut silmät auki ja yöpaitaa kiskottua alas, Aaron alkoi puhumaan. se oli jo ylhäällä.
"kuule mä olen miettinyt", se piti tauon. "mähän oon nähny sut jo alasti. ja siinä ei mun mielestä oo mitään pahaa. kunhan me ei päädytä samaan sänkyyn alasti ni kaiken pitäis olla ihan hyvin. kyllä mä saan rakastaa sun vartaloakin."
nousin istumaan ja yritin ymmärtää. katsoin Aaroniin ja se oli juuri selittänyt jotain mitä mä en ihan täysin ymmärtänyt.
"ai että katsoa saa mutta ei koskea vai?", sanoin.
"no vähän niin, saa koskea mut sillee rajallisesti."
katsoin Aaroniin ja tiesin mitä se tarkoitti. bikinirajat oli kai vähintään pidettävä. tähän on tyytyminen jos aion olla sen kanssa. ja mä kyllä aion.
"mm", vastasin sille ja meinasin lysähtää takaisin sänkyyn, olisin halunnut vielä nukkua, mutta Aaron otti mun kädestä kesken kiinni ja vetäs mut ylös syliinsä.
"sä oot mun kaunis kukkanen, pehmeä ja tuoksuu hyvälle", se sanoi mun korvaan ja suuteli mua kaulalle.
"joo no paras lopettaa ajoissa", sanoin sille ja vääntäydyin irti ja aloin etsimään vaatteita mitä laittaisin päälleni. totuus oli että mun moraali oli eri ja olisin voinut jatkaa vähän pitemmälle.

31

sain teeni juotua ja laskin teemukin lattialle. aaron silitti kättäni ja nousi ylös. varmistin että teenkeitin oli pois päältä ja kääriydyin taas vilttiin kokonaan.

"haluatko sä että nukun sun kanssa?", aaron kysyi.
nyökkäsin. aaron otti paidan ja farkut pois ja meni peiton alle selälleen. menin sen viereen vilttiin kääriytyneenä vedin aaronin läheisyyttä ja tuoksua itseeni. miten ikävä mulla olikaan ollu sitä. aaronin rauhoittava lämpö sai mut tuntemaan itseni väsyneeksi ja säpsähdin kun aaron puhui mulle.
"kukka", aaron kääntyi kyljelleen ja silitti mun hiuksia suoraksi. "kerrothan mulle kaiken?"
"mä voin yrittää.."
hiljaisuus ja aaron kiersi mun hiuksia sormensa ympäri.
"aaron"
"mm"
"älä jätä mua."
"mä rakastan sua helmeni."
ja siihen nukahdin.

30

olin kämpälläni yksin ja itkin. itkin yksinäisyyttäni, kun aaron ei nukkunut enää vieressäni. itkin turhautumistani, sillä tiesin ettei me voitu elää näin. itkin, koska mua pelotti tämä elämä. itkin, vaikka oikeastaan mua kypsytti jo koko ainainen itkeminen. olin väsynyt, enkä saanut öisin nukuttua kunnolla. pyörin vain puolen yötä ja heräilin uniin.
olin miettinyt öisin Jumalaakin. miksi aaron uskoi niin tosissaan kaikkeen siihen. mua pelotti koko asia. halusin pitää oman elämäni ja määrätä itse. eikä musta edes ollut mihinkään erikoisen pyhään elämään.

olin kehittänyt keinon paeta yksinäisiä unettomia öitä ja tuonut teenkeittimen huoneeseeni. sen viereen nytkin istuin lattialle vilttiin kääriytyneenä ja kaadoin vesikanisterista vettä keittimeen. kun odotin veden kiehumista ja valitsin teekokoelmastani sopivaa teetä oveeni koputettiin ja säpsähdin.

kop-kop kop-kop.

mitä aaron tekee täällä tähän aikaan?

avasin oven himmeän yövalon valaisemaan huoneeseen ja aaron tuli sisään.
"onks sulla kaikki hyvin?", se kysyi huolestuneena.
mä pyörittelin vähän aikaa silmiäni enkä saanut vastattua ja esitin itse kysymyksen.
"mitä sä teet täällä tähän aikaan, eiks huomenna oo koulua?"
"mulle tuli sellanen olo ettei sulla oo kaikki hyvin. en saanut nukuttua enää sen jälkeen kun mieleeni laski ajatus siitä ettei kaikki oo hyvin." sitten aaronin katse osui teenkeittimeen, jossa vesi oli jo kuumentunut. "mitä sä touhuat keskellä yötä?"
mä yritin kiemurrella pois tilanteesta ja vedin vilttiä tiukemmin ympärilleni. "mä juon aina teetä kun en saa unta. tai siis..."
tiesin että aaron takertuisi heti yhteen seikkaan, enkä ehtinyt korjata sitä enää kun aaron sai suunsa auki.
"valvotsä usein?" sen silmät vaati vastausta ja se tarttui mua olkapäistä kiinni.
"no aina joskus..." käänsin pääni pois aaronin kasvoista, mutta sekin oli virhe. yövalon säde osui sopivasti kasvoihini näyttäen poskille itkusta levinneet meikkini.
"sä olet itkenyt!", aaron tajusi.
yritin rimpuilla aaronin käsistä vapaaksi, mutta kädet viltin sisällä se oli vaikeaa. en voinut ottaa vilttiä poiskaan kun aaronista oli tullut niin siveellinen. yllättäen aaron päästikin musta irti ja meni teekeittimen viereen istumaan, kaatoi vettä teemukiini, johon olin jo valinnut teepussin. seisoin keskellä lattiaa ja tuijotin teemukia. aaron näytti paikkaa vieressään. epäröin hetken mutta menin sitten istumaan ja aaron ojensi mulle teemukia.
"puhutaan sitte huomenna", se sanoi ja mä olin hiljaa.
pujotin kädet viltin ylitse eikä yöpaita oikein tahtonut peittää olkapäitäni. katsoin aaroniin mutta se katsoi muualle. otin teen ja join siitä hiljaa.
aaron otti mun vapaan käden käteensä ja silitti sitä.
"sä olet niin pieni ja hauras. pieni helmeni..."
katsoin silmäkulmastani aaroniin ja näin kyyneleitä.

29

musta alko tuntumaan ettei me Aaronin kanssa oltu enää samaa kuin ennen. ihan ku joku erottais meitä, joku seinä välissä. en sen jälkeen ollut ollut Aaronilla yötä kun Joonas yllätti meidät, vaikka ei edes tehty mitään. mua otti kyllä päähän. mä en saanut Aaronilta nykyään mitään muuta kun pusuja. mulla oli ikävä niitä öitä kun nukuin sylikkäin sen kanssa ja heräsin sen vierestä. mutta se oli mennyttä. mun hermot oli ollu kireellä sen Joonas-jutun jälkeen. me oltiin muututtu, molemmat oli sen huomanneet mut kumpikaan ei halunnu myöntää.

kävelin koulusta yhtenä päivänä kotiinpäin. en tiennyt missä Aaron oli, koulussa olin sen nähnyt mutta ajattelin että antaa olla. se jotenkin oli nykyään aina niiden uskovaisten kanssa, niin olkoon sitten. Aaronin auto kuitenkin pysähtyi viereeni jossain vaiheessa ja se näytti siltä että pitäis hypätä kyytiin. no mä menin sitten etupenkille ja Aaron painoi kaasua.

"onks sulla joku hätänä", Aaron kysyi.
"niinku mikä", vastasin, vaikka tiesin että se oli turhaa. Aaron sai aina musta totuuden esiin.
"en tiedä, mutta sä tiedät", Aaron sanoi jämäkästi ja minä huokaisin. ei tota voinut kiertää.
"mikä on vikana, me", sanoin ja Aaron oli hiljaa. "mä en ole muuttunut miksikään ja sä olet. sulla on ihan eri kuviot. millon viimeksi ollaan nukuttu sylikkäin?"
katsoin Aaronia ja näin että sen oli vaikea vastata. katsoin sen piirteitä ja käsiä ja mulla oli ikävä sitä.
"mulla on ikävä sua", sanoin ja kyynel tuli silmäkulmaan.
"anna anteeks", Aaron sanoi. "että mä olen ollut niin etäinen. en halua vaan joutua tilanteeseen että päädytään seksiin."
mä olin vähän pyörryksissä, enkä ihan ymmärtänyt. Aaron ehkä huomasi sen kun jatkoi:
"mä haluaisin sut kovasti. mutta ei voi ennen kuin ollaan naimisissa."
mulla hitsasi kiinni. olin väsynyt, väsynyt tähän koulupäivään ja väsynyt kaikkeen. väsynyt siihen että elämä ei luonnistunut niin kuin halusin.
"mä en jaksa odottaa koko elämää", sanoin enkä pystynyt pitämään ääntäni normaalina. "ensin sä halusit, ja mä en uskaltanut, ja nyt sä et voi kun mä haluan! uskomatonta! mun on ikävä sua ja mulle ei riitä pelkät pusut!" turhautumiseni läpi mulla alkoi tulla kyyneleitä. "mul on ikävä sua, mul on ikävä sun kosketusta!", sanat alkoi loppua kesken enkä niitä olisi pystynyt enempää tuottamaankaan kun itku alkoi voittaa. nojasin ikkunaan ja itkin. tiesin että meikit oli taas pitkin poskia mutta mitä siitä. Aaron ei sanonut mitään ja kun se pysäytti kolmioristeykseen, mä avasin turvavyön ja olin hetkessä kadulla. mun reppu jäi autoon, mutta paljon väliä. juoksin, juoksin autotietä, pyörätietä ja hiekkatietä ja metsäpolkua, ja pysähdyin kun tiesin ettei Aaron enää voinut seurata mua autolla. mä olisin halunnut että se olisi huutanut mun perään, juossut mut kiinni ja sanonut että kaikki on hyvin. mutta ei se huutanut eikä juossut.
lähdin valuneet maskit naamalla vaeltamaan kotiin. pitäisi saada reppu huomiseksi ja anteeksikin olisi pitänyt pyytää, mutta en takuulla tekisi sitä nyt. Aaron soitti. haistakoon paska, ajattelin ja löin luurin korvaan. tiesin ettei se ollut ihan oikein, mutta mua turhautti koko uskovaisuus. mä olin jo saanut kokea sen lämmön ja läheisyyden ja nyt se otettiin pois. olin päässyt meidän tielle kun kauhukseni huomasin että Aaronin auto on pysäksissä siinä. harkitsin jo kääntymistä takaisin kun Aaron tuli ulos autosta ja tiesin että ihan turha juosta mihinkään, se saisi kiinni kuitenkin. Aaron juoksi mun luo ja lähti kävelemään mun vierellä.
"anna nyt mulle anteeks", se sanoi. "mä en halua että sä olet onneton. mä haluan että me saadaan tää toimimaan."
istuttiin mun kotioven portaalle ja Aaron tarttui mua lujaa kädestä kiinni.
"mä haluan sua yhtä paljon kuin ennenkin. meijän pitää tehdä jotkut pelisäännöt. mä en aio irrottaa susta."
painoin pään varovasti Aaronin rintaa vasten ja se kiersi kätensä mun ympäri.
"älä ikinä irrota musta", sanoin.
Aaron katsoi mua pitkään silmiin.
"mullakin on ollu ikävä sua.", se sanoi.
saatiin jotain meistä takaisin kun Aaron suuteli mua ja laitoin silmät kiinni.

28

kun Aaron ja Joonas oli lähteneet, minä menin keittiöön hakemaan sitä kahvia, jonka olin keittänyt. istuin olohuoneen sohvalle ja mietin halusinko tätä oikeasti. jos Aaronin kanssa olisi aina näin vaikeaa, en ehkä kestäisi sitä. kyyhötin vielä sohvalla kun ovi kävi, se oli pelkkä Aaron. katsoin mattoon ja mietin mitä tunnen. olenko loukkaantunut, vihainen vai häpeissäni. joka tapauksessa en ainakaan pahoillani kovinkaan paljon. no Aaronin puolesta ehkä, mutta omastani en. olen minä ja teen näin, eikä kenenkään kuulu tuomita mun yksityiselämää!
sitte sisälläni liikahti jokin ja tajusin etten halunnut ainakaan riidellä! katsoin Aaroniin ja sekin katsoi muhun, eikä kummastakaan voinut päätellä ajatuksia.
Aaron istui hikisenä viereeni ja minä siirsin katseeni takaisin mattoon.
"pystyks sä tähän?", kysyin.
Aaron istui luuhistuneen näköisenä nojaten kyynärpäillään polviinsa ja katsoi muhun. se näytti murheelliselta.
"en tiedä."
katsottiin molemmat mattoa, joka yllättäen näytti katsomisen arvoiselta. hiljaisuutta seurasi molempia ehkä vähän helpottava lause, jonka Aaron sanoi: "en mä pysty jättää sua."
katsottiin toisiamme ja mua epäilytti.
"sitte me onnistutaan?", sanoin kysyvästi ja katsoin varovasti Aaroniin. Aaron nyökkäsi hiljaa. jatkettiin hiljaisuutta ja kosketin Aaronin kättä.

27

seisoin keittiön nurkassa kun Aaron avasi oven ovikellon soitua. kuulin puhetta.

"a-ai moi..", Aaronin ääni.
"moi. mennäänks me sinne lenkille?", joku toinen.
"nii just, lenkille..."
"vai et sä oo vielä valmis?", se oli joku poika ja kuulosti reippaalta ja aamuvirkulta.
"eiku oon, oon mä mut..", Aaron ei selvästikään muistanut koko lenkkiä.
"no hyvä! jos saan juoda lasillisen vet..."
en ehtinyt kuin kauhistua kun se jo seisoi keittiön ovella ja katsottiin toisiimme. minä paidassa ja stringeissäni ja se lenkkivaatteissaan.
Aaron tuli pojan taakse seisomaan ja katseli seiniin. "Helmi, mun tyttöystävä. Joonas, serkun kavereita."
sitte mä tajusin miks Aaron oli niin kalpea. se oli tietysti uskovainen! ja nyt mä olen täällä puolialastomana! sain äkkiä suuni auki.
"mä olin täällä yötä, me ei.."
"juu huomasin. olen pahoillani jos keskeytin jotain." en tiennyt oliko Joonas oikeasti pahoillaan vai piikittelikö se.
Aaron ei sanonut mitään, joten minä jatkoin jo vähän närkästyneenä: "kuten näkyy mä olen tässä keittämässä aamukahvia ja vahingossa illalla nukahdin olohuoneeseen josta siirryin Aaronin sänkyyn kun se itse nukkui sohvalla." kävelin samalla pois keittiöstä ja olohuoneesta vielä sanoin: "vaikkakaan mun yksityiselämäni ei sulle kuulukaan."
keräsin tarvittavan määrän vaatteita ja suljin itseni Aaronin makuuhuoneeseen. istuin sängylle vaatteet kädessäni ja huokaisin. kuulin kun Aaron ja Joonas menivät ulos. halusin että kaikki olisi ennallaan taas, mutta siihen ei tainnut olla paluuta. suustani pääsi kirosanojen sarja ja puin vaatteet päälle. ei elämä mene näin!