seisoin keittiön nurkassa kun Aaron avasi oven ovikellon soitua. kuulin puhetta.
"a-ai moi..", Aaronin ääni.
"moi. mennäänks me sinne lenkille?", joku toinen.
"nii just, lenkille..."
"vai et sä oo vielä valmis?", se oli joku poika ja kuulosti reippaalta ja aamuvirkulta.
"eiku oon, oon mä mut..", Aaron ei selvästikään muistanut koko lenkkiä.
"no hyvä! jos saan juoda lasillisen vet..."
en ehtinyt kuin kauhistua kun se jo seisoi keittiön ovella ja katsottiin toisiimme. minä paidassa ja stringeissäni ja se lenkkivaatteissaan.
Aaron tuli pojan taakse seisomaan ja katseli seiniin. "Helmi, mun tyttöystävä. Joonas, serkun kavereita."
sitte mä tajusin miks Aaron oli niin kalpea. se oli tietysti uskovainen! ja nyt mä olen täällä puolialastomana! sain äkkiä suuni auki.
"mä olin täällä yötä, me ei.."
"juu huomasin. olen pahoillani jos keskeytin jotain." en tiennyt oliko Joonas oikeasti pahoillaan vai piikittelikö se.
Aaron ei sanonut mitään, joten minä jatkoin jo vähän närkästyneenä: "kuten näkyy mä olen tässä keittämässä aamukahvia ja vahingossa illalla nukahdin olohuoneeseen josta siirryin Aaronin sänkyyn kun se itse nukkui sohvalla." kävelin samalla pois keittiöstä ja olohuoneesta vielä sanoin: "vaikkakaan mun yksityiselämäni ei sulle kuulukaan."
keräsin tarvittavan määrän vaatteita ja suljin itseni Aaronin makuuhuoneeseen. istuin sängylle vaatteet kädessäni ja huokaisin. kuulin kun Aaron ja Joonas menivät ulos. halusin että kaikki olisi ennallaan taas, mutta siihen ei tainnut olla paluuta. suustani pääsi kirosanojen sarja ja puin vaatteet päälle. ei elämä mene näin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti