lauantai 12. heinäkuuta 2008

26

Aaron oli vuokrannut itselleen kämpän sillä aikaa kun olimme erossa ja kävelimme hiljaisina koulusta sinne päin.
"Aaron olen pahoillani... mä pelkäsin et loukkaisin sua jotenkin nyt ku sä olet uskovainen.."
"mä olen sama ihminen kyllä vieläkin. suurin osa musta on samaa mut kuitenkin olen muuttunut.. jutellaan siitä joskus."
"mm.."

sinä iltana katsottiin myöhään illalla leffaa telkkarista Aaronin sohvalla. nukahdin kesken leffan Aaronin kainaloon. lopputekstien aikaan Aaron herätti mut.
"sun pitäis lähteä kotiin.."
"Aaron... mä en halua. mä haluan jäädä sun viereen.."
Aaron katseli hetken mua ja suuteli sitten ohimolle. Nukahdettiin.

Aamuyöstä heräsin kuumuuteen ja vessahätään. kun tulin takaisin vessasta Aaron oli vallannut koko sohvan. mietin hetken seuraava siirtoa ja päätin mennä yksin Aaronin sänkyyn. riisuin farkut jalastani ja pujahdin peiton alle.

yhdeksän aikaan heräsin hätkähtäen ja katsoin kännykän kelloon. tuijotin sitä hetken kunnes tajusin että on lauantai. makasin hetken sängyllä ja nousin sitten kun uni tuntui menneen johonkin. kävelin Aaronin ohi keittiöön aikeenani keittää kahvia. etsiessäni kaapeista suodatinpusseja jostain putosi tyhjä peltinen kahvipurkki ja tulitikkurasia. kirosin ja nostelin tavaroita takaisin paikalleen kun Aaron ilmestyi ovesta unisen näköisenä eilisiltaiset vaatteet päällään. riensin halaamaan poikaa, ei ole montaakaan niin suloista asiaa kuin Aaron heränneenä.

menin takaisin keittämään kahvia, löysin suodatinpussitkin, ja Aaron jäi heräilemään ovensuuhun. tiesin että se katseli mua, enkä voinut vastustaa kiusausta keikuttaa takapuoltani tavallista enemmän, eikä stringit ja t-paita sitä paljon peittäneet. kuulin kun Aaron käveli taakseni ja käännyin ympäri. se tarttui käsillään hellästi kasvoihini, katsoi hetken silmiini ja suuteli sitten. suudeltiin pitkään ja Aaron juuri vedettyä hiukset pois kaulaltani kun ovikello soi. pysähdyttiin hetkeksi, mä katsoin Aaroniin ja Aaron katsoi muhun. Aaron huokaisi, korjasi mennessään paitaansa ja avasi oven.

25

lukio alkoi ja välttelin Aaronia. jos satuimme kohtaamaan käytävällä, vaihdoin puolta ja kuljin ohi kuin Aaron olisi ollut ilmaa. se oli rankkaa.

ruotsin kurssilla istuin aina ikkunan vieressä. opettaja, Kaikko jakoi monisteita kun katselin ikkunasta ulos. meinasin saada kohtauksen kun näin Aaronin seisovan pihalla. se ei ollut muuttunut yhtään. käänsin selkäni ikkunaan kun se näki minut. tehtävämonistetta tehdessäni minun oli käännyttävä pöytään päin, mutta pidin katseeni tiukasti paperissa. ajatuksen tosin harhailivat Aaronissa jonka tiesin seisovan ulkona edelleen. mietin, että tämän tunnin jälkeen pääsisin kotiin ja päivän tuska helpottaisi taas.

kun opettaja laski meidät ulos, nappasin laukkuni ja lähdin saman tien. menin lokerikolle ja lastasin kirjoja kaappiin kun Aaron ilmestyi viereeni.
"häivy", sanoin sille ja halusin nopeasti pois. lukitsin kaapin ja olin lähdössä mutta Aaron tarttui olkapäihini. yritin lähteä, mutta Aaron oli vahvempi. se pakotti mut katsomaan itseään silmiin.
"Helmi mitä tää on?", se kysyi. "olen takuulla huomannut ettet oo kunnossa. nyt kerrot mikä on."
leukani alkoi väpättää kun katsoin siihen. tajusin että se välitti musta vieläkin. suljin kyynelistä täyttyneet silmäni enkä pystynyt pidättelemään itkua. Aaron painoi pääni olkapäälleen ja halasi mua.
itkun keskeltä sain sanottua Aaronille: "mä.. mä en pysty... elää.. ilman sua... mä oon yrittäny, mut... mä en.. pysty."
Aaron otti kasvoni käsiensä väliin ja kuivasi kyyneleet poskiltani.
"rakastan sua Kukka...", se kuiskasi. "anna mun pitää susta huolta."
nyökkäsin sille hiljaa.
se hipaisi sormillaan huuliani ja kumartui sitten suutelemaan mua. se suuteli mua ja tunsin onnenkyyneleiden kulkevat Aaronin poskia pitkin.
"oletko sä mun Kukkani?", se kysyi kun katseli silmiini.
"olen", henkäisin. "anteeks Aaron..."
"ei se mitään", Aaron sanoi ja hipaisi poskeani.

24

oli kulunut monta päivää siitä kun Aaron sanoi tulleensa uskoon. tai ei se niin sanonut mut sitä se kai tarkoitti. se oli soittanut mulle monta kertaa mutten ollut vastannut. tiesin että se saattaisi ilmestyä oveni taa koska vain. siksi en ollutkaan paljoa kotona. pyörein kaupungissa, Sinin luona tai kävelin vain.
en uskaltanut kohdata Aaronia. rakastin sitä, mutta tiesin että päädyttäisiin jossain vaiheessa sänkyyn jos se muuttaisi takaisin. en tiennyt oliko se tosissaan sen uskonsa kanssa, mutta en halunnut sen uskon loppuvan niin.

yhtenä päivänä tulin kaupungista kotiin ja sain laukkuni laskettua lattialle kun kuulin koputuksen.

kop-kop kop-kop.

vedin hetken henkeä ja avasin sitten oven. tiesin mitä aioin sanoa. sanoisin sen selvästi ja kylmän rauhallisesti. vältin Aaronin silmiä ja sanoin sanottavani.

"kuule", aloitin. "en halua nähdä sua enää. ole hyvä ja lähde, äläkä tule takaisin."
"mut Kukka..."
viittasin kädelläni ovea.
"mä en halua tätä.. älä jätä mua.."
Aaron näytti pelästyneeltä kaniinilta.
pidin pääni kylmänä ja sanoin: "en välitä susta enää. ole hyvä ja lähde."
suljin oven Aaronin nenän edestä ja hetken päästä kuulin askeleet.
sitten se pääsi ulos mitä olin pidätellyt. itku. lyyhistyin ovelle ja itkin. en halunnut tämän loppuvan mutta jos Aaron ei halunnut sänkyyn tämän oli loputtava.