25

lukio alkoi ja välttelin Aaronia. jos satuimme kohtaamaan käytävällä, vaihdoin puolta ja kuljin ohi kuin Aaron olisi ollut ilmaa. se oli rankkaa.

ruotsin kurssilla istuin aina ikkunan vieressä. opettaja, Kaikko jakoi monisteita kun katselin ikkunasta ulos. meinasin saada kohtauksen kun näin Aaronin seisovan pihalla. se ei ollut muuttunut yhtään. käänsin selkäni ikkunaan kun se näki minut. tehtävämonistetta tehdessäni minun oli käännyttävä pöytään päin, mutta pidin katseeni tiukasti paperissa. ajatuksen tosin harhailivat Aaronissa jonka tiesin seisovan ulkona edelleen. mietin, että tämän tunnin jälkeen pääsisin kotiin ja päivän tuska helpottaisi taas.

kun opettaja laski meidät ulos, nappasin laukkuni ja lähdin saman tien. menin lokerikolle ja lastasin kirjoja kaappiin kun Aaron ilmestyi viereeni.
"häivy", sanoin sille ja halusin nopeasti pois. lukitsin kaapin ja olin lähdössä mutta Aaron tarttui olkapäihini. yritin lähteä, mutta Aaron oli vahvempi. se pakotti mut katsomaan itseään silmiin.
"Helmi mitä tää on?", se kysyi. "olen takuulla huomannut ettet oo kunnossa. nyt kerrot mikä on."
leukani alkoi väpättää kun katsoin siihen. tajusin että se välitti musta vieläkin. suljin kyynelistä täyttyneet silmäni enkä pystynyt pidättelemään itkua. Aaron painoi pääni olkapäälleen ja halasi mua.
itkun keskeltä sain sanottua Aaronille: "mä.. mä en pysty... elää.. ilman sua... mä oon yrittäny, mut... mä en.. pysty."
Aaron otti kasvoni käsiensä väliin ja kuivasi kyyneleet poskiltani.
"rakastan sua Kukka...", se kuiskasi. "anna mun pitää susta huolta."
nyökkäsin sille hiljaa.
se hipaisi sormillaan huuliani ja kumartui sitten suutelemaan mua. se suuteli mua ja tunsin onnenkyyneleiden kulkevat Aaronin poskia pitkin.
"oletko sä mun Kukkani?", se kysyi kun katseli silmiini.
"olen", henkäisin. "anteeks Aaron..."
"ei se mitään", Aaron sanoi ja hipaisi poskeani.